perjantai 15. huhtikuuta 2016

TREENAAMASSA FOXIA

Olin hallilla treenaamassa eilen Foxilla. En tehnyt Foxilla mitään eri koista, mutta kävin vähän metsässäkin laukkaamassa.

Varusteiden ohjeita ei ole tullut mutta teenne sitten kun ehdin.

torstai 7. huhtikuuta 2016

IHANAA KESÄ TULEE JA LUMET SULAA


Kesässä on ihanaa, kun pääsee maastoon, ilman että kokoajan liukastelee. Tänään pääsin hyvin Foxin kanssa maastoon ilman että liukasteltiin. Muta ehkä vähän roiskui mutta mitä pienistä.


Tulossa on sivuilleni ohjeita, miten tehdä joitain varusteita. Esimerkiksi kuolainten, suitsien ja riimujen teko-ohjeita, sekä kaikenlaisia muitakin ohjeita. Blogissani esiintyy todella usein nyt Fox, koska olen kesällä menossa sillä leirille, joten teen sille paljon varusteita ja liikuttelen sitä paljon.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Uusi kepparitalli KHT Kotiranta

Testataanpa ensin miten tämä toimii. Ensimmäinen blogi, jota olen tekemässä.
Kokeillaan vielä, miten saadaan tähän valokuva.


Blogi

Tarkoitus olisi nyt hrättää tämä blogi tästä nyr eloon, kun sain uuden tietokoneen.